Opiskeluaikanani törmäsin tuohon otsikon sanahirvitykseen ja kävinpä sen tiimoilta jopa Amsterdamissa viikon mittaisella opintomatkalla pohtimassa "Social capitalin" merkitystä vanhusten elämässä. Sanayhdistelmä on oikeastaan aika kauhea teoreettinen käsite sanalle ystävyys tai läheiset ihmiset. Nykyään toisinaan näkee, että sanapari on käännetty "sosiaaliseksi pääomaksi", mikä kuvastaneekin paremmin sen sisältöä ja tuntuu "maisteltuna" kotoisammalta ja helpommin ymmärrettävältä kuin englanninkielisenä.
Eilen katselin syksyn suosikkiohjelmani "Suomen paras kuoro 2009" finaalilähetystä ja mieleni tulvahti täyteen iloa ja liikutusta. Ihmettelin itseäni (perhe on tosin tätä samaa ilmiötä ihmetellyt jo koko syksyn), kun katselin silmät kyynelissä ja aistin kotikatsomooni kuorolaulamisen iloa ja sopusointua. Tulin todella syvällä sisimmässäni kosketetuksi ja jollakin tavoin myös lohdutetuksi. Sain puolisoni naurahtamaan äimistyneenä, kun totesin hänelle, että "kuorolaulajilla näyttää olevan social capitalia ja se minua tässä niin kovin koskettaakin."
Huomasin, että ehkä olen itse vailla kokemusta siitä, että kuulun johonkin yhteisöön ja voin kokea yhdessä onnistumisen riemua tai yhdessä taistella jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. Kuorolaulun osalta on olemassa tutkimustietoakin siitä, että kuorolaulajat ovat onnellisempia ja pidempi-ikäisiä kuin muut. Suomalaisessa tutkimuksessa tutkimusryhmän sisällä muita onnellisempia ja pidempi-ikäisiä olivat suomenruotsalaiset kuorolaulajat, joilla vähemmistönä on jo muutoinkin ehkä enemmän sosiaalista pääomaa kuin valtaväestöllä. Syynä tähän tutkimustulokseen pidetään juuri yhteisöllisyyttä ja sosiaalista pääomaa.
Niin tai näin, en usko olevani sosiaalisen pääomakaipuuni kanssa yksin. Olen vakuuttunut siitä, että meistä jokainen tarvitsee kokemusta siitä, että tiedän tulevani autetuksi silloin, kun apua tarvitsen. Että tiedän tulevani kuulluksi silloin, kun tarvitsen kuulijaa. Että tiedän lähelläni olevan ihmisiä, jotka voivat auttaa lasten hakemisessa päiväkodista, jos itse en ehdi. Että tiedän saavani kupin kahvia ja hyvää seuraa, vaikka poikkeaisinkin yllättäen käymään ohi kulkiessa. Sosiaalinen pääoma on sitä, että voin luottaa tulevani nähdyksi, kuulluksi ja autetuksi tarvittaessa. Se on myös sitä, että tiedän, millaiseen yhteisöön ja ryhmään kuulun. Sosiaalisen pääomani kanssa voin puolittaa surut ja kaksinkertaistaa ilon, mikä sekään ei ole huono asia näin kun tavallisen ihmisen tavallista elämää elelee eteenpäin.
Sinikka Svärdin runon sanoin:
Kosketettavissa
Kun tuulet takovat
talon räystäitä,
kun ajatukset valvottavat
ja katse eksyy pimeään,
silloin kaipaan ystävää.
Hän on kaukana
tuhannen taipaleen takana.
Silti kosketettavissa
ajatuksella,
sydämen lämmöllä.
Eikä vuosia ole,
ei välimatkaa.
Sosiaalinen pääoma realisoituu puhelinyhteydessä, halaamisessa, postikortissa, sähköpostiviestissä, konserttiseurana tai vaikkapa lenkkikaverina. Kun on kyse ystävyydestä, ei välimatkalla tai edellisestä tapaamisesta kuluneella ajalla ole merkitystä. Tiedän, että minulla on sosiaalista pääomaa, kun voin ajatella meneväni sosiaalisen pääoman Otto-automaatille ja näpytellä numeron, joka yhdistää minut ystävääni. Ja kuten materiaalisenkin pääoman kanssa, minun tehtäväni on huolehtia siitä, että saldo on positiivinen, jotta voin saada pääomani käyttööni. Hankalassa tilanteessa joskus joutuu nostamaan luottopuolelta, mutta tässä kohtaa luotonantaja voi luottaa siihen, että kun mahdollisuus koittaa, maksan saamani mielelläni takaisin.
Olen siinä onnellisessa asemassa, että voin todeta onnistuneeni paremmin sosiaalisen kuin materiaalisen pääoman hankinnassa. Ehdottomasti haluankin pitää tämän määräeron näin päin. Toivon todellakin myös sitä, että ystäväni mieltävät minut omaksi sosiaaliseksi pääomakseen, sillä haluan olla heidän saatavillaan tarpeen mukaan sekä suruja jakamassa että ilojakin tuplaamassa. Joskus menee pankkipuolelta ja joskus Visalta, mutta itse en halua tietää, mitä puolta kulloinkin käytetään. Pääasia on, että ystäväni saa sen, mitä vailla hän on.
