tiistai 3. elokuuta 2010

Sadonkorjuun evankeliumi

Omistan todella pienen puutarhan ja olen siitä onnellinen; suurempaa en pystyisi hoitamaan enkä haluakaan viettää kesääni puutarhahommissa. Mutta haluan, että puutarhastani on minulle jotakin iloa ja se ilo tulee aina todelliseksi näin loppukesästä, kun tulee sadonkorjuun aika. Sanana sadonkorjuu kuulostaa suurelta ja mahtipontiselta, mutta nykyisessä puutarhassani se tarkoittaa sitä, että poimin mansikoita kahdesta taimesta, vadelmia muutamasta taimesta ja karviaisia yhdestä pensaasta. Aiemmassa puutarhassani suurimman ja välillä myös liiallisen sadon tuottivat omenapuut, mutta nykyään niitä ei minulla ole muuta kuin taloyhtiön pihamaalla "yhteisomistuksessa".

Tämä sadonkorjuun aika pysähdyttää minut puutarhani pienuudesta huolimatta uudelleen ja uudelleen joka vuosi. Sadon koolla ei ole väliä, sillä iloitsen pienestäkin sadosta. En edes haaveile, että puutarhani mansikoista, vadelmista tai karviaisista riittäisi mitenkään säilöttäväksi tai pakastettavaksi. Minulle on tärkeintä, että voin ohi kävellessä pysähtyä päivittäin poimimaan kypsyneet marjat ja syödä ne itse tai jakaa ne yhdessä lasten kanssa.

Ja eilen jälleen muistin, miksi tämä aika minua niin puhuttelee. Saan poimia marjojani täysin ilman ansiota - jokainen marja on täysin lahjaa. Lähes tulkoon pysähdyin kuin seinään, kun tuo ajatus täytti mieleni. En tänäkään kesänä ole juurikan mitään tehnyt saadakseni herkutella marjoilla näin loppukesästä. Varsinkin näin helteellä olisi ollut ystävällistä marjojani kohtaan, että olisin muistanut niitä kastella eikä lannoituskaan varmaan olisi pahitteeksi ollut.

Mitä tässä elämässä oikeasti saa ilmaiseksi tai ilman, että siihen oletusarvoisesti liittyy jotakin omaa ansiota tai vaivannäköä? Onko jotakin, missä minua ei palkita omasta aktiivisuudesta tai rankaista passiivisuudesta? Saanko jotakin ilman ansiota? Ja käänteisenä kysymyksenä mietin, että annanko jotakin toisille ilman ansiota, osaanko joskus katsoa ihmisenä ihmistä ilman tuomitsevuutta tai ajatusta siitä, että toisen olisi ansaittava hyväksyntäni? Miksi tämä elämä on niin kovaa ja vaativaa?

Näitä kysymyksiä esittäessäni mieleeni tulee filosofi Esa Saarisen luento parisuhteen, ja miksei ihmissuhteiden yleisemminkin, hyvän ilmapiirin vaalimisesta. Saarinen kuvaili, miten helposti pettymysten keskellä siirrymme toteuttamaan pihtaamisen kostonkierrettä parisuhteessa sen sijaan, että yrittäisimme muuttaa kierteen kulkusuuntaa ja siirtyä anteliaisuuden kehälle. Kun jäämme vaille tarvitsemaamme, alamme kaivautua tahoillamme omiin poteroihimme ja päätämme, että koska en itse saa pari- tai ihmissuhteessa sitä, mitä tarvitsisin, en halua antaa myöskään mitään toiselle ihmiselle. Alamme vaatia, että toinen ansaitsisi jotenkin hyväksyntäni ja siten ansaitsisi tulla kohdelluksi edes jotakuinkin ihmisarvoisesti. Ja koska en itse anna mitään, ei toisellekaan synny halua huomioida minua. Tämän kierteen seuraukset voi uskoakseni monikin tunnistaa omasta elämästään: ilo kuihtuu, yhteys katoaa ja pettymykset lisääntyvät.

Mutta siirtymällä anteliaisuuteen voisin virvoittaa nuupahtanutta suhdetta, hämmästyttää läheisiäni, keventää tunnelmaa ja kertoa siitä, että maailmassa ei aina tarvitse ansaita ensiksi saadakseen jotakin hyvää. Voisin välittää viestiä siitä, että elämässä toinen ihminen voi olla hyväksytty, rakastettu ja välitetty vaikka ei olisikaan sitä ansainnut. Sitähän toivoisin itsekin silloin, kun kaikki ei ole mennyt ansiokkaasti tai hienosti, kun suunnitelmiin on tullut mutkia matkaan tai kun oma toimintani on aiheuttanut enemmän hankaluuksia kuin iloa. Olemme jokaikinen tässä elämässä sen arvoisia, että ansaitsisimme tulla kohdelluiksi ihmisinä, vaikka tekojemme tai tekemättä jättämistemme vuoksi emme sitä objektiivisesti arvioituna ansaitsisikaan. Anteliaisuus ja armollisuus koskettaa syvältä ja hoitaa paljon enemmän kuin vaatimus, kiristys ja rankaiseminen. Tulemalla puolitiehan vastaan, keittämällä iltateetä, hieromalla jalkoja, rapsuttamalla niskaa, halaamalla ja kiittämällä on mahdollisuus saada aikaan hyvän kierre, joka kantaa hedelmää ja siunausta mukanaan. Miten tänään voisin herättää ihmissuhteissani eloon marjojeni evankeliumin; halun ravita sinua, tuottaa sinulle iloa ja olla sinulle hyvä, vaikka täydellinen et olekaan? Antaa jotakin ansiotta?