Suhteen alussa

Olen aloittanut uuden suhteen. Edellinen kumppanini muuttui yllättäen sekä mykäksi että näkymättömäksi eikä minulle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vaihtaa nuorempaan ja tuoreempaan. Olin vain päässyt unohtamaan, miten työlästä tämä uuden suhteen luominen on... Korostettakoon nyt vielä erikseen sitä, että tässä kohtaa tulin hylätyksi, kun edellinen kumppani päätti aivan itsevaltaisesti vaihtaa maisemia – en olisi itse tähän eroon ollut halukas.

Alkuhuuma oli valtava. Oli ihana jälleen katsella ympärilleen, tutustua ehdokkaisiin, koskea jos uskalsi ja joidenkin ehdokkaiden kanssa tehdä vähän lähempääkin tuttavuutta. Olihan yksinolossa omat hankaluutensakin, mutta silti valinnanvapaus houkutteli ja teki hyvälle tuulelle ainakin ajoittain. Toisaalta oli hankalaa sovittaa uuden kumppanin etsintää tähän arkiruljanssiin ja lopulta annoinkin avustajalleni tehtäväksi hankkia minulle uusi kumppani, joka täyttäisi seuraavat ehdot: hyvännäköinen, selkeä, puhuu kanssani samaa kieltä ja sisältää elementtejä, joihin olen tottunut. Tämän tehtäväksiannon jälkeen saatoin keskittyä muihin asioihin ja odotella asioiden hoitumista.

Ensimmäisinä hetkinä uuden kumppanini kanssa jo totesin, että kyseessä on vähintäänkin arvaamaton yksilö, joka ei toimi niin kuin itse haluaisin tai olettaisin. Kun painoi väärästä napista, koko yhteys oli poikki samantien tai kumppanini aloitti jonkin omituisen ääntelyn, jonka tarkoitusperistä en aina voinut olla selvillä. Periaatteessa puhuimme onneksi samaa kieltä, mutta yhteisten käsitteiden määrittelyyn meni aikaa ja osan opimme toisistamme vain yrityksen ja erehdyksen kautta. Tämä taisi olla haastavin ja turhauttavin kohta koko tutustumisvaiheessa...

Toimin myös niin kuin ihmiset yleensä toimivat eli uudessa kumppanissani oli paljon samoja piirteitä kuin edellisessäkin ja luulin sen helpottavan tutustumista. Mutta ei – tuttuus koitui pulmaksi, koska tämäkin osoittautui yksilöksi ja oli pakko tutustua juuri tähän kumppaniin, vanhat opit eivät toimineetkaan. Huomasin, etten voinutkaan olettaa, että ymmärrän tämän logiikkaa, kun olin edellisen kanssa tullut mielestäni kohtuullisen hyvin juttuun.

Lisäksi totesin, että olin ollut mainoksen uhri. Minut oli liian hyvin lumottu netissä ”löydä uusi kumppanisi helposti ja vaivattomasti”-kampanjoilla. Erehdyin kuvittelemaan, että elämäni tämän kumppanin kanssa nostaa minut arjen yläpuolelle, kumppanini ominaisuudet kohottavat ihmisarvoani, antavat minulle vapautta, tekevät minusta tavoitellumman, auttaa minua olemaan oleellinen osa tätä yhteiskuntaa ja olen aiempaa vakuuttavampi hänen kanssa kulkiessani kuin ilman häntä. Myönnän, menin täysin halpaan tässä kohtaa. Vaikka kumppani seuraakin minua joka paikkaan, omistautuu palvelulleni, on kiiltävä ja hyvännäköinen ja vakuuttaa kokonaisuudellaan, minä en silti ole muuttunut. Eikä asemani ole silti parantunut. Olen edelleen sama minä itse ja oikeastaan kumppanini älykkyys korostaakin omaa osaamattomuuttani ja ymmärtämättömyyttäni, toisinaan tunnen itseni todelliseksi tumpeloksi hänen seurassaan. Kumppanin omituisuudet saivat varsinkin suhteen alussa minut niin epävarmaksi, että harkitsin vakavasti suhteen lopettamista jo alkuunsa, ettei hankaluuksia ehdi tulla enempää.

Mutta vähitellen olen kuin olenkin alkanut tulla kumppanin kanssa toimeen. Kuin ihmeen kautta aloin yhtäkkiä ymmärtämään häntä! Voi sitä autuutta ja onnea! Siinä vaiheessa myös itseluottamukseni siihen, että kykenen suhteeseen sai kunnollista täsmähoitoa. En tiedä, miten se tapahtui, mutta aloin ymmärtämään hänen kieltään, käsitin hänen logiikkaansa ja ymmärsin, mitä hän tarkoitti lukuisilla minulle esittämillään kysymyksillä! Suhteemme sai täysin uutta sykettä ja innostuin oppimaan hänestä lisää ja pidempi suhde alkoi kuin alkoikin tuntua mahdolliselta. Kaikki olikin selkeää ja yhteinen tulevaisuus näytti ainoalta oikealta ratkaisulta. Olin valmis sitoutumaan häneen pidemmäksi aikaa ja luovuin aikeistani palauttaa hänet lähettäjälleen takaisin, myöskin hänet toimittanut deittipalvelu välttyi syytteiltä. Kumppani auttoi kärsivällisyydellään minua riittävästi ymmärtämään itseään ja omaa logiikkansa niin, että kiinnostus ei jäänytkään hetken huumaksi vaan uskon sen voivan muuttua syvälliseksi vuorovaikutussuhteeksi. Ei niin, että hän olisi täydellinen tai itse olisin täydellinen, mutta suhteessamme on aineksia muotoutua riittävän hyväksi ja se riittää minulle.

Halusin hänet ja vain hänet, ihanan ja hyvännäköisen uuden puhelimeni!