Kotoillaan!

Kotoillaan!

Paljon puhutaan mm. ajanhallinnasta, arjen kalenteroinnista, harrastuskuljetuksista, ulkopuolisen siivousavun ostamisesta, viikonloppujen työläydestä ja perheen laatuajasta, kun puheissa on lapsiperheen elämä nykyaikana. Ja tottahan se on, että monissa perheissä juostaan kilpaa erilaisten harrastusten aikataulujen ja muun elämän aikataulujen välillä. Paljon olen miettinyt, että täytyykö olla niin? Onko vaihtoehtoja ja voiko asialle jotakin tehdä?

Silmiini sattui mielestäni mielenkiintoinen Carl Honorén haastattelu Honoré on kirjoittanut kaksi kirjaa hitaammasta elämästä. Kumpaakaan kirjaa en vielä ole lukenut, mutta saattavat kyllä päätyä joululahjalistalle, sen verran tuo juttu mielenkiintoani herätteli. Honoré ihmettelee haastattelussa vanhempien tarvetta olla lastensa manageri, joka yrittää rakentaa lapselleen mahdollisimman hyvän harrastustaustan, jotta lapsi varmasti pärjää elämässä. Erilaiset lahjat ja kyvyt täytyisi hyödyntää, jotta lapsi voisi toteuttaa itseään ja löytää omat vahvuutensa mahdollisimman varhain. Honorén yksi ajatus oli, että kun perheessä monet illat menevät sitten sekä vanhemmilta että lapsilta ennalta suunnitellun kalenterin mukaisesti, ei perheelle jää aikaa olla yhdessä eikä vanhemmille jää aikaa olla kahdestaan tai vaalia keskinäistä suhdettaan. ”Bingo!” ajattelin minä.

Myös Kaarina Määttä kirjassaan Kestävä parisuhde tuo vahvasti esiin yhteisen arjen merkityksen parisuhteen keston ennustamisessa. Kun puolisot viettävät aikaa yhdessä tulevat he samalla kertoneeksi toisilleen tapahtumia ja sattumuksia päivän ajalta sekä voivat vaihtaa mielipiteitä tai suunnitella perheen yhteisten asioiden hoitamista. Mikäli paljon vapaa-aikaa vietetään omissa menoissa tai jakautuneena lasten harrastuksiin, ei silloin ole aikaa olla yhdessä. On totta, että silloin kasvetaan erilleen monellakin tasolla. Mutta jakamalla arkea arkisesti arjen keskellä voidaan kasvaa yhteen ja säilyttää yhteys, mitä meistä varmaankin suurin osa, ehkä jokainenkin, puolisoonsa kaipaa.

Luin sitten vielä myös haastattelun Anu Harkista, joka esiteltiin jutussa ”kotoilun” puolesta puhujana. Kotoilu oikeastaan koostaa tämän kaiken yhteen. Kotoilussa ollaan kotona ja tehdään kotoisia asioita. Kotoilu on leipomista, siivoilua, käsitöitä, puutarhahommia, tv:n katselua, oleilua, saunomista, ulkoilua, keskusteluja, ruoanlaittoa tai mitä vaan, mikä tuntuu kotoisalta. Ei ole kiire mihinkään ja pyjamassa voi viettää vaikka koko päivän, jos siltä tuntuu. Silloin on aikaa olla yhdessä ja antaa tilaa yhteenkuuluvuuden tunteen syntymiselle ja ajan myötä toivottavasti myös sen syvenemiselle.

Kun kotoillaan arkisesti, annetaan mahdollisuus sekä perheen aikuisille että lapsille kokea, että yhdessä on hyvä olla ja olemme riittävää seuraa toisillemme. Vastaleivottu leipä, hyvä ruoka, lämmin sauna, kynttilänvalo, ulkoilu sekä levollisuus ja rauha voivat antaa syvän ja pysyvän tunnekokemuksen siitä, että tähän perheeseen on hyvä kuulua. Sen kokemuksen varassa selviää sitten silloin, kun arki vie mennessään ja seuraava mahdollisuus kotoiluun häämöttää vasta tulevaisuudessa. Toivottavasti kuitenkin sellaisessa tulevaisuudessa, minkä pystyy hahmottamaan ja käsittämään, sillä ilon odottaminenkin on jo ilo sinänsä.