Piilossa pinnoitteen alla

Alla oleva runo herätti ja lohdutti keväällä:

Pieni laulu ihmisestä

Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitse ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä
on vähemmän ihminen ihmiselle,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
- Tommy Tabermann-

Ihmisyys ei ole kovaa ja selviytyvää kuorta, jonka takana "mikään ei koskaan tunnu miltään". Emme ole teflonia, vaikka sitä kai tämä maailma ajoittain meiltä kaikilta odottaa. Ihminen tarvitsee ihmistä - uskaltaakseen olla ihminen. Aito ja oikea kohtaaminen kahden ihmisen välillä raapaisee teflonin rikki ja antaa luvan paljastaa todellisen materiaalin, josta olemme muotomme saaneet. Tämä voi olla hämmästyttävä huomio; toisen ihmisen teflonin alta paljastuu sama, herkkä ja raapaisuja saava materiaali kuin mitä itse olemme yrittäneet peittää pinnoitteemme alle.

On tietenkin lupa toivoa, että läheisemme lähestyisi meitä naarmuttamattomalla työvälineellä. Samoin siihen on ystävällistä ja ymmärtäväistä pyrkiä, ettemme ehdoin tahdoin käytä terä-asetta silloin, kun läheisen pinta on vaarassa naarmuuntua. Mutta kahden ihmisen vuorovaikutuksessa ei voi aina tietää, mikä toista haavoittaa ja aiheuttaa naarmuja pintaan, mikä saa haavan auki. Jos haluamme kohdata toisemme, meidän on uskallettava ottaa se riski, että menemme naarmuille. Mutta riskin ottamisessa piilee myös kohtaamisen ilo. Kun näemme toisemme ilman pinnoitetta, voimme riemuita siitä yhteydestä, että täydellinen ei sittenkään ole meistä kukaan!

Miksi yritämme niin kovasti peittää sitä, että tarvitsemme muita ihmisiä? Tulemme ihmisiksi toinen toisemme avulla. Olen pitkään sitä ihmetellyt, että jos kerran meistä niin monen mielessä kalvavat kysymykset kelpaamisesta, onnistumisesta, hylkäämisestä, häpeästä, riittävyydestä ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksista, miksi emme riisu pinnoiteitamme ja kysy läheisimmiltämme, että rakastatko ja välitätkö, vaikka teflonini saakin elämän aikana naarmuja ja kolhuja? Olenko sinulle merkityksellinen ilman pintaa? Saanko riisua suojani ja jäädä tähän viereesi heikkona, apua ja lämpöä tarvitsevana? Saanko olla ihminen? Uskaltaisitko olla ihminen kanssani?